- Varaamalla kuvauksen hyväksyt alla olevat kuvausehdot. Mikäli toivot muutoksia kuvausehtoihin mainitsethan niistä varatessasi kuvausta. 

KUVAUS
- Asiakas on tutustunut kuvaajan portfolioon ja tyyliin käsitellä kuvia sekä hyväksyy tämän varatessaan kuvauksen.

- Kuvaukset suoritetaan pääasiassa miljöössä, mutta mahdollista myös asiakkaan kotona sisällä parin lisävalon avulla. (Sisällä kuvattaessa ei ylimääräisiä henkilöitä paikalla, lapsikuvauksessa vain toinen vanhempi paikalla ja hänellä ja kuvaajalla maskin käyttö). 

- Viikon sisällä kuvauksesta, kuvaaja lähettää esimuokatut koevedokset asiakkaan ilmoittamaan sähköpostiin. Asiakas valitsee itse sovitun määrän kuvia ja kuvaaja käsittelee kuvat loppuun. Koevedokset on tarkoitettu vain kuvien valintaa varten, eikä niitä saa julkaista missään. 

- Raakakuvia ei luovuteta asiakkaille. 

- Kuvat luovutetaan 1-2 viikon kuluessa kuvien valinnasta, kuvausmaksu täytyy olla kuitenkin maksettuna ennen kuvien toimitusta. Kuvat voidaan toimittaa Google Driven tai Dropboxin kautta, tai muistitikulla (+9€).

- Valmiisiin kuviin ei saa tehdä mitään muokkauksia. 

- Vanhemmat/lemmikin omistajat ovat vastuussa lapsista/lemmikeistä kuvauksen aikana, sekä kuvaajalle aiheutetusta vahingosta. 

- Olethan täsmällinen tullessasi kuvaukseen, myöhästyminen vähentää kuvausaikaa. 


HINTA- JA MAKSUEHDOT

- Kaikki hinnat sisältävät alv 24 %, kuvaaja käyttää laskutukseen Ukko.fi palvelua. 

- Laskulla maksuaikaa 14vrk, kuvaus täytyy olla maksettuna ennen kuvien toimitusta. 


KUVIEN KÄYTTÖOIKEUS

- Asiakas saa kuviin laajan ei-kaupallisen käyttö- ja tulostusoikeuden, jolloin hän saa julkaista kuvia somessa tai teettää digitaalisista kuvista kuvatuotteita omaan tai sukulaisten/ystävien käyttöön. Asiakas ei voi luovuttaa tai myydä käyttöoikeutta kolmannelle osapuolelle, esimerkiksi kuvakilpailut, lehdet yms. 

- Kuvaajalle jää oikeus käyttää kuvia vapaasti omassa mainonnassaan ja portfoliossaan, sekä internetissä, että painetussa muodossa. 

- Asiakkaan julkaistessa kuvia, tulee mainita kuvaajan nimi (Valokuvaaja Suvi Nikkola). 

KUVAUKSEN PERUMINEN/SIIRTÄMINEN

- Kuvauksen voi siirtää sairastumisen vuoksi veloituksetta vain kerran, mutta siirtämisestä täytyy ilmoittaa viimeistään 24 h ennen kuvausta. Kuvauksiin ei saa tulla sairaana. 

- Peruuttamattomista kuvauksista veloitetaan täysi hinta.

- Miljöökuvauksissa on säävaraus. Kuvauksesta riippuen katsotaan sopiva paikka kuvaukseen tai kuvaus siirretään yhdessä sopivampaan ajankohtaan, mikäli on liian huono sää kuvauksen toteutukseen. 

KUVIEN SÄILYTYS

- Kuvaaja säilyttää asiakkaan kuvat 6kk, jonka jälkeen ei ole enää velvollisuutta säilyttää kuvia.

- Jos kuvat tuhoutuvat kuvaajasta riippumattomista syistä (esim. laiterikko), kuvaaja on velvollinen korvaamaan asiakkaalle korkeintaan maksetun rahamäärän verran.

- Hinnat ja ehdot voimassa toistaiseksi, oikeus muutoksiin pidätetään. 


Back to Top